YTK:n täysjäsenyys on 129 euroa vuonna 2024
Uutinen
Aiheet
- YTK
YTK:n täysjäsenenä sinulla on laaja turva etuja työelämän käänteisiin. YTK Työttömyyskassa huolehtii ansioturvastasi ja YTK Työelämästä saat muun muassa Lakikaverin työsuhteen pulmatilanteisiin, vakuutuksia työhön ja vapaalle sekä työkaluja osaamisesi kehittämiseen. Ensi vuonna täysjäsenyys maksaa 129 euroa.
Täysjäsenenä maksat vuonna 2024 YTK Työttömyyskassan jäsenmaksua 105 euroa ja YTK Työelämän jäsenmaksua 24 euroa. Molemmat laskuttavat oman jäsenmaksunsa vuoden alussa erillisillä laskuilla.
YTK Työttömyyskassan jäsenmaksun suuruuteen vaikuttaa eniten jäsenten työttömyys. Kun työttömyys kasvaa, joudumme varaamaan enemmän rahaa maksettaville etuuksille. Tälle vuodelle olimme arvioineet noin 7,5 % työttömyyttä. Kesään saakka arvio piti paikkansa, mutta on sittemmin lähtenyt taantuman myötä kasvuun. Oletuksemme on, että ensi vuonna työttömyys nousee noin 8 %:iin ja jäsenmaksu vastaa tätä nousua.
Hyödynnä monipuoliset työelämäpalvelut!
Täysjäsenenä saat ansioturvan lisäksi muun muassa:
- Lakikaverin avuksesi kimurantteihin tilanteisiin
- Oikeusturvavakuutuksen työsuhderiitoihin
- Vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
- Tuhansien koulutusten verkkokoulutuskirjaston
- Lukuisia muita hyödyllisiä etuja
Vaikka käyttäisit vain muutamaa YTK Työelämän sinulle tarjoamaa etua vuodessa, voit säästää jopa tuhansia euroja!
Muista tarkistaa yhteystietosi ja ottaa käyttöösi e-lasku
Ensi vuoden jäsenmaksut lähetetään tammikuussa. Jotta jäsenmaksu löytää perille, tarvitsemme ajantasaiset yhteystietosi. Muistathan tarkistaa, että ne ovat ajan tasalla! Yhteystiedot voit tarkistaa ja päivittää kätevästi OMA+ -palvelussa.
Lisäksi suosittelemme, että otat e-laskun käyttöösi, jos sinulla ei sitä vielä ole. E-lasku on helpoin tapa varmistaa, että lasku tulee ajoissa maksetuksi ja voit jatkossakin hyötyä kattavista työelämäpalveluistamme. Vaihtamalla e-laskuun nyt, osallistut myös arvontaan! Lue lisää.