Hyppää sisältöön

Etusivu Työelämäopas Lomautus Usein kysyttyä lomautuksesta

Usein kysyttyä lomautuksesta

Lomautus tarkoittaa sitä, että työnantajan aloitteesta työnteko ja palkanmaksu keskeytetään. Lomautus on tarkoitettu väliaikaiseksi toimenpiteeksi. Lomautuksen aikana työsuhteesi pysyy voimassa.  

Lomautus voidaan toteuttaa kokoaikaisesti (työnteko ja palkanmaksu keskeytetään kokonaan) tai osa-aikaisesti (työnteko ja palkanmaksu keskeytetään osittain ja työskentelet esimerkiksi 60 % työajastasi). 

Työnantaja voi lomauttaa sinut määräajaksi tai toistaiseksi, jos työnantajalla on taloudellinen tai tuotannollinen irtisanomisperustetta vastaava peruste. Tämä tarkoittaa tilannetta, jossa tarjolla oleva työ vähenee olennaisesti ja pysyvästi eikä työnantaja voi tarjota muuta työtä tai koulutusta. 

Lisäksi työnantaja voi lomauttaa sinut tilapäisesti, jos työ on vähentynyt tai työnantajalla ei ole tarjota työtä enintään 90 päivän ajaksi. Tällöin lomautus perustuu työn tilapäiseen vähenemiseen.

Työnantajan on aina selvitettävä mahdollisuus tarjota muuta työtä tai koulutusta ennen lomauttamista.

Määräaikainen työntekijä voidaan lomauttaa vain, jos hänet on palkattu vakituisen työntekijän sijaiseksi ja työnantajalla olisi oikeus lomauttaa vakituinen työntekijä samassa tilanteessa. 

Työnantaja saa lomauttaa luottamusmiehen tai luottamusvaltuutetun vain, jos näiden tekemä työ päättyy kokonaan, eikä työnantaja voi järjestää ammattitaitoa vastaavaa tai muutoin sopivaa työtä, tai kouluttaa henkilöä muuhun työhön.  

Sinulla on aina oikeus irtisanoutua toistaiseksi voimassa olevasta työsuhteesta irtisanomisaikaa noudattaen. Kun lomautus on voimassa, voit irtisanoutua ilman irtisanomisaikaa. Silloin työsuhde päättyy heti. Tätä irtisanoutumisoikeutta ilman irtisanomisaikaa ei ole kuitenkaan silloin, jos lomautuksen päättymiseen on 7 päivää tai vähemmän.   

Jos kokoaikainen lomautuksesi on kestänyt yhdenjaksoisesti vähintään 200 kalenteripäivää ja irtisanoudut, päättyy työsuhteesi heti. Olet oikeutettu saamaan työnantajalta korvauksena sen määrän, joka vastaa palkkaa irtisanomisajalta, jota työnantajan olisi tullut noudattaa, jos hän olisi irtisanonut työsopimuksesi. Tämän lisäksi olet oikeutettu myös lomakorvaukseen tältä laskennalliselta irtisanomisajalta.   

Kyseinen 200 päivän sääntö koskee vain kokoaikaisia lomautuksia. Jos lomautus on toteutettu siten, että teet osittain töitä (esim. lyhennetty työpäivä tai työviikko), ei tämä niin sanottu 200 päivän sääntö päde.  On tärkeää huomata myös, että jos sinut on kutsuttu lomautuksen välillä töihin, on lomautuksen yhdenjaksoisuus katkennut, jolloin 200 päivän kuluminen alkaa alusta. Vuosiloma ei kuitenkaan katkaise lomautuksen yhdenjaksoisuutta.  

Jos sinut on lomautettu toistaiseksi, työnantajan tulee ilmoittaa lomautuksen päättymisestä ja työn alkamisesta vähintään 7 päivää aikaisemmin, ellei muusta sovita. 

Jos lomautus on määräaikainen, eli lomautuksen päättymisaika on ilmoitettu jo lomautusilmoituksessa, päättyy lomautus ilmoitetun määräajan päätyttyä. 

Työsopimuslaki ei tunne lomautuksen siirtämistä. Työnantaja ei siis voi siirtää lomautusta, ellei siitä ole määräyksiä sovellettavassa työehtosopimuksessa tai sovittu kanssasi. 

 Jos siirrosta ei ole sovittu tai sovita, lomautuksen alkamista voidaan muuttaa vain siten, että työnantaja peruuttaa lomautuksen ja antaa uuden lomautusilmoituksen. Tällöin hänen tulee noudattaa uudelleen lomautusilmoitusaikaa. 

Työsopimuslaki ei tunne lomautuksen keskeyttämistä. Työnantaja ei siis voi määrätä sinua kesken lomautuksen työhön siten, että lomautus jatkuisi tilapäisen työssäolon jälkeen.  

Lomautuksen keskeyttämisestä voi olla määräyksiä sovellettavassa työehtosopimuksessa, joten kannattaa tarkistaa oma työehtosopimus.  

Oikeus sairausajan palkkaan ratkeaa sen mukaan kumpi poissaolon peruste – lomautus vai sairaus – on alkanut ensin.  

Jos olet sairaana, kun sinulle annetaan lomautusilmoitus, olet oikeutettu sairausajan palkkaan, vaikka lomautus ilmoituksen mukaan alkaisikin.  

Jos sairastut sen jälkeen, kun sinulle on annettu lomautusilmoitus, päättyy oikeus sairausajan palkkaan viimeistään kun lomautus alkaa.  

Sairausajan palkanmaksuvelvollisuuden pituus määräytyy lain, sovellettavan työehtosopimuksen tai työnantajan käytännön mukaan.  

Lomautus ei vaikuta oikeuteesi saada pitää vuosilomaa. Työnantajan tulee antaa sinun pitää vuosilomaa lomautuksen aikana.  

Kesäloma sinun tulee lähtökohtaisesti saada pitää 2.5. – 30.9. välisenä aikana. Talvilomaa voit puolestaan pitää lomakauden ulkopuolella, eli 1.10. – 30.4. Lomakausista on voitu sopia toisin työehtosopimuksissa.  

Työnantajallasi on oikeus määrätä vuosilomasi ajankohdan, jos ette pääse yhteisymmärrykseen ajankohdasta.  

Loman ajalta sinun tulee saada lomapalkka. Muista ilmoittaa lomasta työttömyyskassalle, sillä lomapalkalla on vaikutusta ansiopäivärahaan. Lähtökohtaisesti sinulla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan siltä ajalta, kun sinulle maksetaan lomapalkkaa.

Kun olet lomautettuna, voit ottaa vastaan muuta työtä, joko määräaikaisesti tai toistaiseksi. Lomautus ei kuitenkaan päätä työsuhdettasi, mikä tarkoittaa, että lojaliteettivelvollisuus ja kilpailevan toiminnan kielto ovat voimassa. Et siis voi lomautettuna ollessasi tehdä toiselle sellaista työtä tai harjoittaa sellaista toimintaa, joka työn luonne ja asemasi huomioiden, olisi hyvän tavan vastainen kilpailuteko, joka ilmeisesti vahingoittaisi työnantajaasi. 

Jos olet ottanut muuta työtä vastaan lomautuksen ajaksi ja sinut lomauttanut työnantaja ilmoittaa lomautuksen päättymisestä, on sinulla oikeus irtisanoa toisen työnantajan kanssa tekemäsi työsopimus sen kestosta riippumatta viiden päivän irtisanomisaikaa noudattaen.